Urheilun harrastaminen Espoossa

Tervetuloa tutustumaan siihen, mitä kaikkea Espoolla on tarjota urheilun ja liikunnan ystäville. Sivuiltamme löydät kattavasti tietoa aina espoolaisista urheiluseuroista, kaupungista ponnistaneista eri lajien huippu-urheilijoista, liikuntapaikoista sekä monipuolisista harrastusmahdollisuuksista. Tästä väkiluvultaan Suomen toiseksi suurimmasta kaupungista löytyykin urheilun ystäville vaikka mitä aina urheilun seuraamisesta oman hyvinvoinnin edistämiseen ja monipuoliseen liikkumiseen. Espoossa urheilevat niin aikuiset kuin lapsiperheetkin erilaisten aktiviteettien parissa.

Jääkiekko Espoossa

Suomalaisten kansallisurheiluksi muodostuneella jääkiekolla on niin ikään vahvat juuret Espoossa. Kaupungista pitkään ponnisti SM-liiga tasollakin pelannut Espoon Blues -jääkiekkoseura. Vuonna 1984 joukkue tunnettiin alun perin nimellä Kiekko-Espoo. Espoon Bluesin kotihallissa, Espoon Metro Areenalla, päästiin seuraamaan SM-liigatason jääkiekkoa kuuden vuoden ajan, vuosien 2006-2012 välillä. Lisäksi seuran juniorijoukkueet ovat pelanneet hyvin menestyksekkäästi omissa sarjoissaan. Espoolaisten kannalta harmittavasti Espoon Blues teki kuitenkin konkurssin vuonna 2016.

Espoon Bluesin harmittavasta kohtalosta huolimatta jääkiekolla sekä luistelulla on Espoossa edelleen hyvin vahva pohja. Alueella toimii useita pienempiä, juniorijääkiekkoiluun keskittyneitä urheiluseuroja. Tämän lisäksi myös espoolainen taitoluistelukulttuuri on vahvaa, ja kaupungista löytyykin mahdollisuus niin aikuisille kuin lapsillekin harrastaa niin yksilö- kuin muodostelmaluisteluakin. Jäähalleja Espoossa on yhteensä seitsemän, joista kaupunki omistaa kaksi, ja loput kuuluvat Espoon jääurheilun tuki ry:lle. Jäähalleissa järjestetään kaikille avoimia yleisöluisteluvuoroja.

Koripallo

Jääkiekon ohella myös koripallo on etenkin viimeisten vuosien aikana saavuttanut valtavan suosion ja paikan espoolaisten sydämissä. Espoosta löytyykin Suomen suurin koripalloseura, Tapiolan Honka. Nimensä mukaisesti Tapiolassa toimiva seura on perustettu jo vuonna 1957, ja sen toiminta sijoittuu nykyisin Etelä-Espoon sekä Suur-Tapiolan alueille. Seuran kotihallina on Tapiolan Urheiluhalli, joka sijaitsee urheilupuiston ytimessä. Mahdollisuuksia pelaamiseen löytyy niin kilpa- kuin harrastetasoltakin.

Vaikka Tapiolan Honka on nimensä pohjalta kenties suomen tunnetuin koripalloseura, löytyy Espoon kaupungin alueelta muitakin koripalloiluun keskittyviä toimijoita. Suur-Leppävaaran alueella toimiva Leppävaaran Pyrintö ry on Suomen kolmanneksi suurin koripalloiluun keskittyvä seura, joka niin ikään tarjoaa toimintaa etenkin juniori-ikäisille koripallon ystäville. Seuralla ei olekaan aikuisten edustusjoukkuetta, vaan painopisteenä ovat nimenomaan eri-ikäiset nuoret. Koripalloiluun liittyvää harrastetoimintaa järjestää myös muun muassa Espoon Akilles.

Espoolainen jalkapallo

Jääkiekon ja koripallon ohella myös jalkapallolla on vahva rooli espoolaisten urheilussa. Espoon alueelta löytyykin useita eri jalkapalloseuroja, joissa eri-ikäiset pääsevät harrastamaan. Espoolaisiin jalkapalloseuroihin lukeutuvat muun muassa Espoon Palloseuran Jalkapallo, Pohjois-Espoon Ponsi Ry, Espoon Rikka Ry sekä tunnetuimpana FC Honka. Näistä viimeksi mainittu on perustettu jo vuonna 1957, mistä lähtien Honka on tunnettu yhtenä Suomen suurimpana jalkapallon kasvattajaseurana.

FC Honka onkin espoolaisen jalkapalloilun symboli, jonka miesten edustusjoukkue pelaa Veikkausliigassa ja naisten edustusjoukkue Naisten liigassa. Seura tarjoaa sen hyvin tunnettujen naisten- ja miesten edustusjoukkueiden ohella monipuolista jalkapalloilua kaikilla eri tasoilla aina lapsista jalkapalloa harrasteleviin aikuisiin. FC Hongan tarkoituksena on kuitenkin keksittyä nimenomaisesti mahdollisimman laadukkaaseen toimintaan. Seuran pääasiallinen toiminta-alue on Espoon Tapiolassa, jossa seuran edustusjoukkueet pelaavat kaikki kotiottelunsa.

Tapiolan Urheilupuisto

Voidaan sanoa että espoolaisen liikunnan sydän ja suurin keskittymä on Tapiolassa sijaitseva Tapiolan urheilupuisto, josta löytyy mahdollisuudet monipuoliseen harrastamiseen. Alueella sijaitsee jalkapallokenttiä, monitoimihalleja, Espoo Metro Areena sekä Esport Center ja Ratiophatm Arena. Urheilupuiston nurmikenttäinen jalkapallostadion avattiin jo vuonna 1970, mistä asti se on toiminut espoolaisen FC Hongan kotistadionina. Lisäksi alueella on useita erityisesti harjoittelukäyttöön suunniteltuja hiekka- tekonurmi- sekä luonnonnurmikenttiä.

Urheilupuiston yhteydessä sijaitsee myös espoolaisen jääkiekon pyhättönä toiminut Metro Areena -monitoimihalli. Jäähalli valmistui jo vuonna 1999, ja se toimi aikaisemmin Espoon Bluesin kotihallina. Lisäksi hallissa on järjestetty vuosien saatossa erilaisia urheilutapahtumia sekä muun muassa konsertteja. Hallin yhteyteen rakennettiin vuonna 2015 harjoitusjäähalli. Lisäksi alueen toimintaa monipuolistavat kaksi Esportin omistamaa liikuntahallia, joista löytyy hyvin monipuolisia liikuntamahdollisuuksia aina kuntosalista sisäjuoksurataan.

Monipuoliset ulkoilumahdollisuudet

Monipuolisen liikunnan mahdollistamien liikuntapaikkojen lisäksi Espoon kaupunki tarjoaa suuren määrän erilaisia ulkoilemiseen suunniteltuja ulkoilualueita, joissa pääsee muun muassa marjastamaan, telttailemaan sekä nauttimaan luonnosta ja rentoutumaan. Ulkoilualueita löytyy useita ympäri Espoota. Suosittu Oittaan ulkoilualue tarjoaa uimarannan ja rauhallisten luontopolkujen lisäksi myös mahdollisuuden leiriytymiseen – alueen leirintäalue onkin yksi Espoon suosituimmista. Oittaan ulkoilualueella sijaitsee myös lapsiperheiden suosikki Angry Birds -teemainen leikkipuisto.

Espoossa pääsee ulkoilemaan myös Nuuksion kansallispuiston kauniissa maisemissa. Tämä Espoon, Vihdin ja Kirkkonummen alueilla sijaitseva kansallispuisto on Metsähallituksen hallinnassa. Nuuksio tunnetaan pienistä järvistä ja lammistaan sekä kauniista maisemistaan. Alueella sijaitseekin huimat 38 lampea ja järveä, joista osa on hyvin kirkkaita kun taas osa lammista on suopohjaisia ja ruskeavetisiä. Nuuksion kansallispuistosta löytyy valmiita kävelyreittejä sekä tulentekopaikkoja, ja alue onkin mainio esimerkiksi päiväretken tekemiselle.

Monipuolinen Espoo

Kuten sanottua Espoo tarjoaa kaupunkilaisilleen sekä muualta tuleville erittäin monipuoliset mahdollisuudet niin kilpa- kuin harrastetason urheiluun. Suuren lajien, kuten jääkiekon ja jalkapallon ohella alueelta löytyy laaja valikoima mitä erilaisimpia liikuntamuotoja. Lisäksi Espoosta löytyy monipuoliset ulkoilumahdollisuudet luontoa ja rauhaa rakastaville. Espoolaisesta urheilutoiminnasta löytyy mahdollisuuksia niin hauskaan harrastamiseen kuin tavoitteelliseen urheiluunkin. Espoosta onkin kotoisin lukuisia suomalaisia maailmalla tunnettuja urheilijoita, kuten Teemu Selänne ja Kimi Räikkönen.

Related Posts

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

© All Right Reserved